Jotta me voisimme rakastaa muita, on meidän ensin rakastettava itseämme.
Meidän tarkoituksemme tällä maan päällä on olla se, joka olemme. Jotta voimme olla autenttinen Itse, on meidän aloitettava riisumisen prosessi.
Vähän niinkuin rakastellessa, eikö?
Kun alamme riisumaan päältämme homehtuneita uskomuksia ja odotuksia, voimme alkaa kohtaamaan ja koskettamaan sitä valoa, josta jokaikinen meistä, myös SINÄ, koostut.
Rakkaus on meille monelle vaikea asia, erityisesti tätä tekstiä kirjoittavalle. Jo pelkän tuon sanan kirjoittaminen tuntuu vaativan enemmän energiaa kuin minkään muun sanan loitsiminen.
R-A-K-K-A-U-S.
Seitsemän kirjointa. Jumalakin loi maailman seitsemässä päivässä. Ihminen luo rakkauden olemaan seitsemällä kirjaimella.
Tätä kirjoittaessani ymmärrän hyvin astuneeni sellaiselle, alueelle, jossa moni minuakin sanavalmiimpi ja lyyrisesti lahjakkaampi veikko on lopulta päätynyt työntämään nahkaisen osoittimensa suuvärkkiinsä.
Otan tuon riskin, sillä aihe on niin uskomattoman kiehtova. Se on kaunis ja pelottava. Se on samaan aikaan itsestään selvä, arkipäiväinen ja banaali mutta myös mystinen ja elämää ja koko kaikkeuden olemusta suurempi.
Minulle rakkaus merkitsee ennen kaikkea hyväksyntää. Itserakastelun voisikin kääntää itsehyväksynnäksi, mutta tällaisena vanhana markkinointiveikkona tuo termi ei osuisi läheskään yhtä helposti silmääsi netin syövereitä tonkiessasi.
Kun hyväksymme itsemme sellaisena, kuin se nyt on, tässä hetkessä – näppyineen ja ryppyineen kaikkineen, niin fyysisine kuin henkisinekin, avaamme oven jonnekin ja kosketamme jotakin. Pääsemme koskettamaan Itseä.
Meitä on nimittäin paikalla useampia. Meitä on minä, joka on silloin kuin olen puolisoni kanssa. Meitä on minä, joka on silloin kun olen työkavereideni tai pelikavereideni kanssa. Meitä on minä, joka pyörii kaupan hyllyjen välissä. Meitä on minä, jonka naama ja hanuri komeilee toinen toistaan valikoiduimmin rajatuissa Instagram -valokuvissa. Sitten meitä on lopulta minä, joka tulee esiin silloin, kun ketään muuta ei ole paikalla. Silloin kun olen täysin yksin.
Kaikkien näiden minöjen väliin tulee usein myös ajatuksemme, jotka toimivat eräänlaisina linsseinä ja vääristyminä sille, mitä me todellisuudessa olemme.
Todellisuudessa me olemme matkustaja. Me vain seuraamme kaikkea tätä vierestä. Tämän fyysisen olemuksen silmien takaa, kosketuksen alla ja kielen päällä. Me koemme tätä elämää ja toisinaan yritämme liian paljon muuttaa sitä mielemme mukaiseksi ja pian tämän jälkeen voimme huomata kärsivämme, koska asiat harvemmin menevät niin kuin olimme suunnitelleet tai sitten tuo suunnittelu ja lautasten pyörittely on yksinkertaisesti polttanut meidät loppuun.
Kun pysähdymme ja hiljenemme ja erotamme itsemme ajatuksistamme, kehostamme ja ajasta, livumme hiljalleen rakkauteen. Me liikumme, vaikka olemme paikallaan. Me kasvamme samaan aikaan kun pienennymme siihen yhteen pisteeseen, joka on tässä ja nyt.
Itsensä rakastaminen on paradoksin kokemista ja kannattelua. Siksi me emme voi sitä älyllä ymmärtää. Äly pilkkoo, lokeroi ja erottelee. Oleminen ja rakkaus tuo asiat yhteen. Se syntetisoi ja integroi. Rakkaus tekee meistä, sinusta ja minusta, eheitä.
Rakkaus on niin valtava. Se on ääretön. Samaan aikaan rakkaus vetää tiukimmat rajat, jota tässä maailmankaikkeudessa on. Se puolustaa väkevästi Sinua ja läheisimpiäsi väärydeltä. Rakkaus ei kykene katsomaan vierestä, kun vääryyttä tapahtuu. Rakkauden työkaluna tähän on Pyhä Viha. Siksi monesti ensimmäinen askel rakkauteen meillä onkin Pyhän Vihan puhdistavan vaikutuksen kautta. Piirrämme ensimmäistä kertaa rajan tähän maailmankaikkeuteen.
Tästä minä alan. Tähän minä lopun. Tässä minä olen.
Rakkaus on meissä kaikissa jatkuvasti. Ei sitä meistä pois saa. Me olemme rakkautta. Meillä on kuitenkin kyky unohtaa se. Ja jos se on meiltä unohtunut, emme voikaan odottaa, että osaisimme porskuttaa heti täyttä vaahtoa rakkaudessa. Ei, se tapahtuu vauvan askelin. Pieni horjuva, mutta päättävinen askel kerrallaan.
Sitä on Itserakastelu.
Se on hetkiä. Missä ja milloin tahansa. Näissä hetkissä katsot itseesi. Avaat sylisi ja sanot:
Terve. Pitkästä aikaa. Onpa kiva nähdä.